Tässäpä nämä surulliset etujalat. Surullisen surkeassa sateen sotkemassa kuratarhassa. Pieni avautuminen olisi nyt paikallaan.

Kiikkuhevonen is back. Tässähän menikin hetken aikaa ihan ok piikityksen jälkeen. Hevosta on ajettu nätisti siis tosi nätisti. Hiljaa tosi hiljaa. Siten, että sen on ravannut hyvin. Mutta vauhtia ei hevonen pysty ottamaan ei kertakaikkiaan ollenkaan. Pää menis, mutta jalat ei.

Viikko sitten pieni niiaaminen alkoi. Ja lauantain peli oli selvä. Eipä tartte koppia enään radalle kiskoa. Niin hirveää räpellystä se meno oli, että nyt loppu ravaamiset. Surullista tästä tekee sen kun tamma tahtois niin kovasti mennä mutta ei kertakaikkiaan voi tai ainakaan minä en tuollaista touhua pysty katsomaan. Turhauttaa..olen huhtikuusta asti kuskannut kärryn kanssa hevosta radalle suorittamaan normilenkit, koska kotona ei kertakaikkiian pysty ajamaan kovien teiden takia. Ja mitä tästä työmäärästä on jäänyt käteen..Eipä oikein muuta mainittavan arvoista kuin se, että hevonen menee koppiin niinkuin hevosen kuulukin ja ei enään jännitä siellä olemista.

Ja koko ajan kysellään joko se tulee radalle, miksei tule ,kyllä kohta pitäis tulla? Mikä ihme siinä nykyään on kun jos polle ei ole 3-vuotis syksyllä "valmis" niin se on heti "raatopeli" luokkaan luokiteltu. Viltsu ei tule juoksemaan opetuslähtöä. Se nyt on selvä. Toivon todella, että joskus se tästä paranisi ja pääsisi sinne koelähtöön, joka minulle tarkoittaa sitä, että hevonen on sillojn myös kilpailukunnossa. Mutta Viltsu on ensimmäinen hevoseni ja sillä tulee olemaan elämä minun luona vaikka siitä ei ravihevosta voisi tulla.

Pieni toive  vielä mulla on etujalkojen suhteen, että kasvun myötä ne vielä vahvistuu ja kaikenmaailman "kasvuhäiriöt" poistuvat elämästä.

Aamulla soitin klinikalle, että tarvitsen pikaisesti ne piikit sinne kavioniveleen. Mutta kun ell. on ollut lomalla niin sitten siellä  on nyt pikkasen ruuhkaa ja aika saatiin vasta 19.10..

Ja tästä eteenpäin me viltsun kanssa harjoittelemme kävelyä, kävelyä ja niin kauan kävelyä kunnes toinen tervehtyy. Ja onneksi sitä kävelyä pystyy harjoittelemaan ihan kotonakin kuhan se toinen vaan malttais kävellä =)

Eilen olin todellakin ERÄJormailun tarpeessa ja teki hyvää niissä Lohtajan upeissa maastoissa oikein perusmeinigillä. Teki hyvää =)